Microsoft ei ole julkaissut viime vuodesta lähtien konsolinsa myyntitilastoja, vaan on keskittynyt kertomaan vain yksinoikeuspelien ja Xbox Liven suosioon liittyviä lukuja. Tämä on luonnollisesti aiheuttanut ongelmia Xbox Onen myyntisaldon hahmottamisen suhteen.
Microsoft-analysti Mary J. Foley on kuitenkin tarjonnut oman näkemyksensä tilanteeseen. Hänen mukaansa 18 miljoonaan Xbox One -konsolia on aktiivisia verkossa. Tämä tarkoittaisi, että Xbox Onea olisi maailmalla kauppojen varastot mukaan lukien olla jo yli 20 miljoonaa.
2015 oli Xbox Onelle hyvä vuosi. Konsolilla nähtiin useita laadukkaita yksinoikeusjulkaisuja, ja Xbox-tiimi on luvannut niitä runsaasti lisää tälle vuodelle. Verrattuna kovimpaan kilpailijaan Playstation 4:ään Microsoftin konsoli on silti jäljessä. Tammikuun 3. päivään mennessä Sonyn konsolia oli liikutettu maailmanlaajuisesti 35,9 miljoonaa kappaletta. Wii U:n vastaava luku syyskuussa 2015 oli 10,73 miljoonaa, ja joulumyynnit mukaan lukien saldon arvioidaan olevan noin 12 miljoonaa konsolia.