Avatar 2 myöhästyy - tulossa vasta kesällä 2018?

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2016-01-23

James Cameronin ohjaama Avatar on yksi kaikkien aikojen kalleimpia mutta samalla menestyneimpiä elokuvia. 2009 ilmestynyt leffa on maailmanlaajuisesti tuottanut lähes kolme miljardia dollaria, joten jatko-osat ovat olleet ilmiselvä juttu jo pitkään.

Avatar 2:n piti saapua teattereihin joulukuussa 2017, mutta nyt tähän suunnitelmaan on tullut muutos. The Wrap
-lehden mukaan elokuva ei ehdi valmiiksi 2017 loppuun mennessä. Toisaalta kyseessä voi hyvin olla myös varotoimi. Samassa kuussa elokuvateattereihin julkaistaan myös Star Wars: Episode VIII, joten on ymmärrettävää, ettei tuotantoyhtiö Twentieth Century Fox halua lähteä turhaan kilpasille toisen megaluokan elokuvan kanssa.

Uutta julkaisupäivää Avatar-jatkolle ei kuitenkaan ole paljastettu. Arvioiden mukaan se olisi luvassa aikaisintaan kesällä 2018, mutta jäämme odottamaan virallista ilmoitusta. Pitkä aika siihen kuitenkin vielä on.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin