Fallout 4:n yksi merkittävimpiä ominaisuuksia ennen julkaisua oli modituki, joka harvinaislaatuisesti luvattiin myös konsoleille. Bethesda joutui kuitenkin toppuuttelemaan lupauksiaan ja modit ovat tulossa peliin vasta tänä keväänä.
Bethesdan tuottaja Todd Howard kertoi eilen Game Informerissa julkaistussa haastattelussa, että modeja voi odottaa saapuvan pelin PC-versioon huhtikuun alussa. Päivitys on määrä julkaista kahden ensimmäisen DLC:n eli Automatronin ja Wasteland Workshopin välissä. Konsoleilla joudutaan odottamaan ainakin kuukauden verran enemmän. Tuki on tulossa ensin Xbox Onelle ja siitä kuluu vielä toinen mokoma ennen PS4:n vuoroa.
Howard paljasti myös mielenkiintoisen tiedonjyvän Fallout 4:n myynneistä julkaisussa. Digitaalinen versio myi hänen mukaansa huomattavasti enemmän kuin levyjulkaisu.