IO Interactiven uusi Hitman-peli ei ole perinteinen täysihintainen julkaisu, vaan seuraa esimerkiksi Telltalen seikkailupeleistä tuttua episodimaista kaavaa. Tänään ilmestyvä Hitman tarjoaa siis ainoastaan pelin prologin ja ensimmäisen Pariisiin sijoittuvan jakson hintaan 14,99 euroa.
Square Enix on kuitenkin ilmoittanut julkaisevansa pelistä myöhemmin myös täyden levyversion kunhan kaikki loput kuusi episodia ovat ilmestyneet. Alun perin fyysisen julkaisun piti saapua kauppoihin vielä tänä vuonna, mutta nyt julkaisija on ilmoittanut, että se viivästyy ensi vuoden eli 2017 puolelle. Tarkkaa syytä myöhästymiselle ei kuitenkaan paljastettu.