Mass Effect: Andromeda -pelikuvaa vuosi nettiin

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2016-04-04

Biowarelle kävi viikonloppuna ohrasesti, kun NeoGaf-verkkosivulle vuosi ensimmäistä pelikuvaa ensi vuonna kauppoihin odotetusta Mass Effect: Andromedasta. Taker34-käyttäjän mukaan videoklippi oli napattu "kehittäjän verkkosivuilta, joka työstää parhaillaan Andromedaa". Video näyttääkin melkoisen aidolta, sillä UI ja muut elementit muistuttavat tarkasti sitä mitä pelin entinen ohjaaja Chris Wynn näytti Twitterissä viime marraskuussa.

Kyse on selvästi todella varhaisesta kehitysversiosta, ja tunnetun pelialan sisäpiiriläisen Shinobi602:n mukaan videoleike on peräti kaksi vuotta vanha. Pelin pitäisi siten nykyään näyttää jo täysin erilaiselta. Toivon mukaan Frostbite 3 -pelimoottori saa nostettua Mass Effect -pelit graafisesti ihan uudelle tasolle.

<bild></bild>

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin