E3-messujen kävijämäärä putosi viime vuodesta

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2016-06-20

The Entertainment Software Association (ESA) on paljastanut, ettei tämän vuoden E3-messut houkutelleet yhtä paljon vierailijoita kuin 2015.

E3 2016 keräsi yhteensä 50 300 kävijää, kun viime vuonna sama luku oli 52 000. Toisaalta 2015:n tulos oli messujen ennätys kolmen päivän tapahtumalla, joten kyseessä ei ole mikään katastrofaalinen tulos. Asiaa selittää myös Activisionin ja Disneyn jääminen pois messuilta, jonka lisäksi EA:n järjesti oman tapahtumansa messutilan ulkopuolella.

Ensi vuonna E3 järjestetään 13.-15. kesäkuuta. Tapahtumapaikkana on jälleen Los Angelesin messukeskus.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin