Two Tribesin perustaja Collin van Ginkel kertoi haastattelussa, että Rive ei välttämättä saavu Wii U:lle ollenkaan. PS4- ja Xbox One -julkaisutovat edelleen aikataulussa syyskuulle, mutta riittävän korkean ruudunpäivityksen ylläpito Wii U:lla on osoittautunut haasteeksi.
"Olemme lisänneet paljon kaikenlaista (sitten 2015 demon)", Van Ginkel selittää, "emmekä ole samalla kyenneet pitämään haluamaamme tasoa ruudunpäivityksessä. Haluamme, että Nintendofanit saavat täydellisen kokemuksen".
Hän jatkaa, että muutos voi olla myös bisnesmielessä järkevä liike. "Halutaanko julkaista peli alustan viime hetkillä vai jolle se soveltuu paremmin ja joka saavuttaa enemmän pelaajia tulevaisuudessa".
Päätös oli joka tapauksessa vaikea. Two Tribes on tehnyt pelejä Nintendon konsoleille vuodesta 2001 asti, emmekä missään nimessä haluaisi jättää niitä väliin Riven kohdalla. Mutta emme yksinkertaisesti voi julkaista peliä, jos se ei ole täydellisessä kunnossa pelattavaksi. Olemme kokeilleet erilaisia räiskintäpelejä jotka pyörivät alhaisilla ruudunpäivitystasoilla ja se yksinkertaisesti tappaa koko elämyksen".