Wii U:ta myyty 13 miljoonaa yksikköä, 3DS:ää lähes 60 miljoonaa

Nintendo julkisti taloustietonsa huhtikuu-kesäkuu -väliltä.
Kirjoittaja: Matti Isotalo
Julkaistu 2016-07-29

Nintendo julkaisi myyntitietonsa laitteista ja ohjelmistoista (peleistä) viime kvartaalilta. Wii U:n tilanne ei näytä hyvältä numeroiden valossa ja vahvistaa japanilaisen yrityksen tarvetta saada tuleva NX kuluttajille.

Wii U on myynyt yhteensä 13,02 miljoonaa kappaletta, jääden selkeästi sekä Wii:n että Gamecuben että sen kilpailijoiden luvuista. Viime kvartaalit myynnit olivat erityisen onnettomat: vain 220,000 konsolin myynnit tarkoittavat peräti 53% laskua viimevuotisesta. Pelimyynnit olivat onneksi hienoisessa 3% kasvussa 4,68 miljoonalla kappaleellaan.

Nintendo 3DS sinnittelee edelleen yrityksen suosituimpana konsolina. Sitä myytiin 0,94 miljoonaa kappaletta kvartaalin aikana, 7% vähemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Pelimyynnit kasvoivat samaiset 7% yhteensä 8,47 milj. kappaleeseen.

Yritys on julkaisemassa 3DS:lle uutta Pokémon Sun/Moon:ia marraskuussa ja Mario Party Star Rushia syksyn aikana, joten myynnit saattavat piristyä loppuvuodesta. Näppärä mini-NES ilmestyy myös marraskuun aikana. Nintendo suunnittelee lisäksi mobiiliversioita suosituista Animal Crossing- ja Fire Emblem -sarjoistaan. Huomionarvoista on, että yritykseltä ei ole tulossa yhtäkään Wii U -peliä
ennen NX:n maaliskuista julkaisua.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin