Jessica Chastain ja Jake Gyllenhaal tähdittävät The Division -elokuvaa

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2016-08-03

Ubisoft Motion Pictures on viimein virallisesti vahvistanut, että The Division -peliin perustuva elokuva on tekeillä. Leffa-adaptaatiosta on kuulunut epävirallisia tietoja pitkin kevättä ja kesää, mutta nyt esimerkiksi pääosista on lyöty lukkoon.

The Division -elokuvan tähdiksi on kiinnitetty Jake Gyllenhaal (mm. Nightcrawler, Everest, Source Code) ja Jessica Chastain (mm. Crimson Peak, The Martian ja Interstellar). Julkaisuaikaa ei vielä kerrottu, mutta se sijoittunee aikaisintaan ensi vuoden lopulle tai 2018 puolelle.

Ubisoftin seuraava peliin perustuva elokuva on Michael Fassbenderin tähdittämä Assassin's Creed, joka saapuu teattereihin 21. joulukuuta. Ubisoftilla on suunnitteilla myös leffaversiot Watch Dogs ja Splinter Cell -sarjoista.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin