Pokémon Go on ollut tänä kesänä otsikoissa tiuhaan tahtiin. Aluksi kyse oli tietysti valtaisasta menestystarinasta, mutta viime päivinä pelistä on kuulunut myös huonoja uutisia. Yksi näistä kuului viime viikolla Yhdysvalloissa, missä pelin kehittäjä Niantic Labs ja sen osaomistaja Nintendo ovat joutuneet oikeustaisteluun pelin sisällön takia.
Uutistoimisto Bloombergin mukaan Pokémon Go -pelin kehittäjiä syytetään yksityisalueille tunkeutumisen kannustamisesta. Syytösten mukaan GPS-paikannukseen perustuva peli aiheuttaa jatkuvasti laitonta läpikulkua yksityisalueilla ja häiritsee yksityishenkilöiden lisäksi hautausmaita ja maamerkkejä.
Lakijuttuun haetaan parhaillaan joukkokannemahdollisuutta oikeusistuimella, joten kiistasta voi ikävimmillään tulla pitkä ja hikinen ongelma Nianticille ja Nintendolle. Toistaiseksi kumpikaan yhtiöistä ei ole kommentoinut asiaa.
Mitenköhän jutussa käy? Siitä voi muodostua harmillinen ennakkotapaus kaikille "augmented realityä" ja virtuaalitodellisuutta hyödyntäville pelifirmoille.