Star Trek täytti 50 vuotta

Kirjoittaja: Arttu Rajala
Julkaistu 2016-09-09

Tieteislajityypin suurimpiin legendoihin lukeutuva Star Trek on täyttänyt jo 50 vuotta. Ensimmäisen eli The Original Series -nimellä useimmin tunnetun televisiosarjan debyyttijakso nähtiin Yhdysvalloissa 8. päivä syyskuuta 1966.

Gene Roddenberryn alulle panema Star Trek on epäilemättä yksi modernin populaarikulttuurin tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista ilmiöistä. Siitä on tehty kuusi televisosarjaa ja 13 elokuvaa, joista uusin ilmestyi viime kesänä. Ennen kaikkea Star Trek on kuuluisia optimistisesta tulevaisuuden ja teknologian visiostaan. Monet aikanaan scifiltä näyttäneet tekniset vempaimet ovat kuitenkin nähneet sarjan ansiosta päivän valon jo nykyään. Näihin lukeutuvat esimerkiksi tablet-tietokoneet, kännykkä ja GPS-paikannin. Niiden esikuvat nähtiin Star Trekissä vuosikymmeniä ennen aktualisoitumistaan myyntimarkkinoille.

Mikä on oma suosikkihetkesi Star Trekin pitkästä historiasta?

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin