EA lykkää Mass Effect: Andromedan julkaisua, jos tarve on

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2016-11-04

Nykyaikana on aivan liian tavallista julkaista uutuuspeli keskeneräisenä, jota sitten paikkaillaan päivityksillä kuukausikaupalla jälkeenpäin. Electronic Arts aikoo kuitenkin pitää huolen, ettei Mass Effect: Andromeda koe tällaista kohtaloa. Yhtiö on jopa varannut "taloudellista liikkumavaraa" lykkääntymisen varalle. Näin kertoi EA:n talousheppu Blake Jorgensen.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Mass Effect: Andromedan julkaisua oltaisiin lykkäämässä. Jorgensen päinvastoin ilmaisi tyytyväisyytensä Biowaren työtahtiin pelin parissa.

Mass Effect: Andromedan julkaisua odotellaan vuoden 2017 maaliskuulle

Kiitokset VG247:lle.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin