Beyond Good and Evil 2 on ollut kehityksessä kolme vuotta

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2016-11-28

Viime kuussa saatiin varmistus sille, että Beyond Good and Evil 2 on edelleen kehityksessä.

Haastattelussaan Kotakulle pelintekijä Michel Ancel kertoi lopultakin lisää työstään. Miehen mukaan aiemmin teknologia ei ollut sellaisella tasolla, että hänen visionsa jatko-osasta olisi voitu toteuttaa.

- Jo alkuperäisessä Beyond Good and Evilissä piti olla avaruusmatkailua, mutta teknologia oli tuolloin liian rajoittunutta. Nykyiset tehokonsolit mahdollistavat jo paljon enemmän, Ancel kommentoi.

Jatko-osan julkaisupäivä ei kuulemma vielä ole lähelläkään, mutta Ancelin mukaan hyvää kannattaa odottaa.

Vieläkö jaksat innostua Beyond Good and Evilistä?

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin