Kaksi Bondia Activisionilta

Tavoitteena Goldeneyen laatu
Kirjoittaja: Jaakko Maaniemi
Julkaistu 2007-11-08

Pelijulkaisija Activision on paljastanut kehittävänsä kahta uutta James Bond-peliä. Activision hankki Bond-lisenssin viime vuonna Electronic Artsin sopimuksen päätyttyä MGM-elokuvayhtiön kanssa. Activisionin näkemyksen mukaan EA:n Bond-pelit kärsivät riittämättömistä resursseista, sillä Bond-pelit olivat vain yksi lisenssi muiden joukossa.
Activision suunnittelee budjetoivansa Bondiin niin paljon, että Nintendo 64:n legendaarisen Goldeneyen laadun ei pitäisi jäädä vain haaveeksi.
Viime aikoina on huhuttu myös kotimaisen HIM-yhtyeen tai ainakin Ville Valon olevan mahdollinen tulevan Bond-tunnusbiisin esittäjä. Näin kotimainen metalli saattaa päätyä pelimusiikiksi lähivuosina.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin