Australialaisen Nnooo-pelistudion luova johtaja Nic Watt kehuu Nintendoa sen antamasta tuesta WiiWare-pelikehityksen suhteen. Nnooo työstää paraikaa Pop-nimistä peliä WiiWare-palveluun. Wattin mukaan studio sai käyttöönsä tarvittavat työkalut ilman suurta ennakkopanostusta.
"Nintendo ymmärtää, ettei meidän kaltaisillamme pienillä pelitaloilla ole resursseja tehdä valtavasti demoja, jotta saisimme jakelusopimuksen. Wii on lisäksi ainutlaatuinen alusta. Jotta voi tehdä sille laadukkaan pelin, on päästävä käsiksi laitteistoon", Watt toteaa.
Amerikan Nintendo valvoo Wattin mukaan osaa länsimaisesta WiiWare-tuotannosta ja hoitaa myös julkaisun. Watt kertoi myös, ettei Nintendo ole vielä päättänyt, jakeleeko se pelidemoja WiiWare-palvelun kautta. Watt varmisti niin ikään, että WiiWare-pelit tulevat olemaan edullisemmasta päästä.
"WiiWare on loistava tapa tajota pelejä edullisemmin kuin levyformaatissa", Watt kiteyttää.
Pulmanratkaisupeli Pop ilmestyy samoihin aikoihin WiiWare-palvelun kanssa ensi vuoden puolella.