Siinä missä 2K:n koripalloilu voi mikromaksukohuista huolimatta varsin hyvin, EA:n askellus parketille on huomattavasti kivisempää. Yhtiö kertoo vaikeuksien kasautuneen sen verran pahasti, että NBA Live 20 päätettiin perua.
Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen välikausi, sillä sarja jätti aikanaan vuodet 2012 ja 2013 tyystin välistä. Sen jälkeen julkaisutahti on jälleen palautunut ennalleen, mutta siitä huolimatta 2K on ollut virtuaalikoriksessa selvästi edellä.
NBA Live 20:n perumispäätös paljastettiin osana talousraporttia. Tällä kertaa huilin kerrotaan olevan vain kauden mittainen, sillä tähtäimessä ovat PlayStation 5:n ja Xbox Scarlettin virtuaaliparketit. Näistä saataneen lisää ensi vuoden puolella.