Sony on julkistanut lokakuun alusta joulukuun loppuun ulottuvan aikajakson talouslukujaan. Engadgetin mukaan taloon virtaava pätäkkämäärä on laskussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Yllättävää on PS4-konsolin kysynnän nopea lasku, ja sen vuoksi Sony on alentanut talousennustettaan.
Playstation kuuluu Sonyn osastoon Game & Network Services, jonka myynnit laskivat 20% konsolimyynnin ja ohjelmistomyynnin (eli pelien) vähenemisen myötä. Osa tästä selittyy myös isojen nimikkeiden lykkääntymisellä tulevaisuuteen. Myynnin lasku on odotettavaa, mutta tuon laskun nopeus on yllättänyt.
Kuluneen talousneljänneksen aikana PS4 kävi kaupaksi 6,1 miljoonaa kertaa, ja yhteensä PS4 on lähtenyt maailmalle 108,9 miljoonaa kertaa. Playstation 4 on siis kaikkien aikojen toiseksi myydyin pelikonsoli Playstation 2:n jälkeen.
Lisäksi erilaiset kuukausimaksulliset palvelut ovat myös Sonylla muuttumassa koko ajan tärkeämmäksi tulonlähteeksi: PS Plus ja PS Now kattavat jo kolmanneksen tuotoista.