Ninja Gaiden saa moninpelin

Huippu-uudistuksia Sigma 2:een
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2009-03-24

Team Ninja ei näytä lepäilleen laakereillaan viimevuotisen Ninja Gaiden 2:n jälkeen, sillä tulevaan Playstation 3 -versioon on luvassa monia mielenkiintoisia uudistuksia. Ninja Gaiden Sigma 2:ssa pitäisi olla yli kolmannes enemmän tekemistä kuin alkuperäisessä pelissä.

Eräs tärkeimmistä lisäyksistä on täysin uusi moninpeli, jota ei ole aiemmin sarjassa nähty. Netissä pelattavassa moninpelitilassa kaksi pelaajaa lyövät hynttyyt yhteen ja koettavat kellistää vastaan tulevat viholliset yli 30 taisteluareenalla.

Myös yksinpeliin saadaan mukavasti uutta tekemistä, kun mestarininja Ryun rinnalle ilmestyy kaksi uutta pelattavaa hahmoa. Toinen hahmoista on Dead or Alive -sarjasta parhaiten tunnettu Ayane ja toinen Nintendo DS:n Ninja Gaiden Dragon Swordin Momiji. Hahmot tuovat mukanaan omat seikkailunsa ja erikoiskykynsä.

Lisäksi Ryu kohtaa omissa seikkailuissaan uusia vihollisia, joihin kuuluu muun muassa jättimäisiä pomovastuksia. Kokonaisuuden kruunaa viilattu ulkoasu ja palautteen perusteella ehostettu kamerasysteemi. Ei siis lainkaan pöhkömmän kuuloinen uusintajulkaisu, mutta aamukampaa on turha vielä viritellä: Sigma 2:n odotetaan ilmestyvän vasta jouluksi.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin