Antichrist saa jatkoa pelinä

Nihilistinen kauhutrilleri Tanskasta
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2009-06-22

Lars von Trierin ohjaama Antichrist on vääntänyt leffaväen vatsoja alkukesän ajan, mutta kauheuksia kukkiva tarina ei suinkaan ole ohi. Jatkoa seuraa Eden-nimen saaneessa pelissä, joka on yhdistelmä piinaavaa trilleriä ja hahmon silmistä kuvattua seikkailua. Peli muistuttaa painajaismaista versiota klassikkoseikkailu Mystistä.

Edenin mielenkiintoisimpiin ominaisuuksiin kuuluu pelaajan pelkojen peilaaminen pelitapahtumiin. Jos pelaaja esimerkiksi kertoo kammoksuvansa pimeää, pelin voi odottaa käyttävän tätä tehokeinonaan. Edenin kantava teema onkin omien pelkojen voittaminen.

Pelin suunnittelusta vastaa Hitman-sarjan käsikirjoittajana tunnettu Morten Iversen. Tanskalainen työskentelee yhteistyössä Trierin ja tämän Zentropa-yhtiön kanssa. Näyttelijäkaartiin tekee paluun elokuvan miespääosanesittäjä Willem Dafoe.

Eden on tällä hetkellä tekeillä PC:lle, jolle sen pitäisi valmistua noin vuoden kuluttua. Myös Xbox Live on mainittu mahdollisena julkaisukanavana, mutta konsoliversion vahvistusta joudutaan vielä odottamaan.

Tulipa konsoliversiota tai ei, yksi asia on kuitenkin varmaa: Eden ei ole lasten katseille.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin