Konami on viime vuosina vain istunut tunnettujen pelisarjojensa päällä niillä varsinaisesti mitään tekemättä. Tai jos pelejä on tullut, ne ovat harvoin olleet sitä laatua, jota Konamin peleiltä menneisyydessä oli lupa odottaa.
TechPlusGame on kertonut huhusta, jonka mukaan Microsoft olisi ostamassa itselleen koko Konamin pelikatalogia. Toisin sanoen Microsoft olisi hankkimassa itselleen oikeudet muun muassa sellaisiin pelisarjoihin kuin Metal Gear, Silent Hill ja Castlevania. Sopimuksen mukaan Microsoftin pitäisi edelleen maksaa Konamille rojalteja vanhoista peleistä ja mahdollisista remasteroinneista. Uudet pelit olisivat sitten kokonaan Microsoftin omaisuutta.
Kyse on tässä vaiheessa pelkästä huhusta, joten tietoon on suhtauduttava terveellä epäluulolla. Toisaalta Microsoft on jo yrittänyt useita vuosia hankkia siipiensä suojaan japanilaista pelinkehittäjää. Näin ollen huhussa saattaa olla perää.