Vuoden 2005 Doom-elokuvassa nähtiin pääosassa entinen vapaapainija Dwayne "The Rock" Johnson. Sarjana Doom on kokenut uuden arvonnousun niin vuoden 2016 Doom-pelin kuin tänä vuonna julkaistun Doom Eternalinkin ansiosta. Ei siis ole yllättävää, että uutta elokuvaa on suunnitteilla, ja pääosaan kaavaillaan jälleen entistä vapaapainijaa.
We Got This Covered on kuullut, että elokuvan oikeudet omistava Universal tavoittelisi John Cenaa pääosaan. Tämä uusi elokuva ei liittyisi millään tavalla aiempiin Doom-elokuviin, vaan kertoisi omalla tyylillään vuoden 1993 Doom-pelin tarinan valkokankaalla.
Pannukakuksi jääneen Doom Annihilation -elokuvan Gamereactorin arvion pääsee lukemaan täällä.