Maailman meno on muuttunut hurjasti koronaviruksen aiheuttamien toimien vuoksi. Tapahtumia on peruttu, tai niitä on ainakin lykätty. Suurin näistä on tietysti E3 2020, joka on perinteisesti pidetty kesäkuun alkupuolella. Koko tapahtuma kuitenkin peruttiin kokonaan tältä vuodelta.
Gamereactor haluaa säilyttää jotain tuosta kesäkuisesta tunnelmasta, ja tulossa on GAME ON. Luvassa on sisältöä julkistusten, haastatteluiden, ennakoiden ja muiden merkeissä, koska E3 ei tänä vuonna sitä jännitystä pelaajille tarjoa.
GAME ON -alasivu toimii samalla sinä paikkana, johon kerätään kätevästi kaikki poikkeuksellisen kesän uutiset ja muut tiedot. Jos esimerkiksi odotettu peli lykkääntyy koronaviruksen vuoksi (kuten The Last of Us: Part II), löytyy siitä tietoa juurikin GAME ON -alisivulta. Samassa paikassa on toki myös pelintekijöiden haastatteluita ja muuta kivaa.
GAME ON on siis se paikka, johon kannattaa tänä kesänä suunnata peliuutisia etsimään. Laita siis sivu kirjanmerkkeihin, ja kerro kommenteissa palautteesi tarvittaessa.
Gamereactor haluaa näin varmistaa, että poikkeavista oloista huolimatta kesän pelihauskuus on edelleen läsnä. Seuraa siis Gamereactoria pysyäksesi perässä siinä, mitä tapahtuu "gaming, gear, entertainment" -maailmassa.
GAME ON.