Intel kritiikin kohteena priorisoituaan tuotannon työntekijöiden terveyden edelle koronaviruksen aikana

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2020-05-13

Bloomberg Law on käsitellyt Intelin työntekijöiden tekemiä valituksia, joiden mukaan Intel välittäisi enemmän tuotannostaan kuin työntekijöiden turvallisuudesta koronaviruksen aiheuttaman huolen aikana.

Positiivisen testin antaneita työntekijöitä ei ole eristetty muista Intelin tehtaalla Arizonassa, eikä kaikkia muutenkaan ole testattu. Päällystöä syytetään valitusten huomiotta jättämisestä koskien turvavälejä. Koronan sairastaneita on päästetty takaisin töihin ilman dokumentaatiota siitä, että he todella ovat parantuneet.

Intelin mukaan uusia turvajärjestelyjä on tehty, mutta samanaikaisesti on pidetty huoli siitä, että tuotanto jatkuu normaalisti. Sirujen tuotanto katsotaan olennaiseksi yhteiskunnan kannalta ("essential").

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin