Sony on julkaissut tiedotteen nimeltä Supplemental Information for the Consolidated Financial Results for the Fourth Quarter Ended March 31, 2020, joka siis paljastaa lukuja talousvuoden 2019 viimeisen neljänneksen osalta, joka päättyi 31. maaliskuuta 2020.
Kiinnostavaa on, että Sony on myynyt konsoleita vuoden 2020 ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 1,5 miljoonaa kappaletta. Näin ollen Playstation 4 on myynyt kaikkiaan yli 110 miljoonaa kappaletta.
Myynnit ovat kuitenkin käytännössä pysähtyneet viime vuoteen verrattuna, sillä kansa odottaa jo Playstation 5 -konsolia. Siksi on luultavaa, ettei Playstation 4 kykene ohittamaan Playstation 2:n yli 158 miljoonan kappaleen myyntilukemia. Playstation 5 julkaistaan loppuvuodesta 2020 ("holiday season").
Maailmalla jylläävästä koronavirusepidemiasta huolimatta Sony ilmoittaa olevansa tyytyväinen laitemyynteihin. PS Plus -palvelun tuotot ovat nekin nousussa, eikä tulevien pelien kehitys ole ainakaan toistaiseksi suuresti häiriintynyt ("no major issues in game software development at this point").