Playstation 3 -konsoleiden toiminnassa on ilmennyt tänään laajamittaisia ongelmia. Raporttien mukaan ongelmat ovat esiintyneet esimerkiksi peleistä saatavien Trophy-pokaalien katoamisena, nettipalvelun katkeamisena ja jatkuvina 8001050F-virheilmoituksina.
Käyttäjät kertovat myös, että osa PS3-peleistä on kieltäytynyt toimimasta.
Häiriöiden syytä ei ole tiedossa, mutta Sony kertoo korjaavansa vian aiheuttajaa. Sonyn mukaan häiriöt koskevat vain vanhoja konsoleita ja uudet Slim-mallit toimivat normaalisti.
Spekulaatioissa yhtenä mahdollisena syynä äkkinäiselle temppuilulle on esitetty karkausvuotta, jonka kerrotaan kääntäneen konsolien sisäisen kellon vuoteen 1999.