Gamestop menettänyt jopa 170 miljoonaa dollaria koronaviruksen vuoksi

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2020-06-11

Pohjoismaissa Gamestop sulkee ovensa kuluvan vuoden aikana, mutta kokonaan ei firma ole ainakaan vielä kuollut. Odotetusti maailmalla jyllännyt koronavirus ei ole Gamestopin bisneksiä auttanut.

Gamestop on julkistanut lukujaan talousvuoden ensimmäisen neljänneksen osalta. Menetykset ovat olleet arviolta 162-170 miljoonaa dollaria. Gamestopin mukaan tämä johtuu odotetusti siitä, että maaliskuussa 76% puodeista jouduttiin sulkemaan väliaikaisesti.

Raportti mainitsee senkin, että Yhdysvalloissa menossa olevien mellakoiden vuoksi liikkeitä on jälleen jouduttu sulkemaan.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin