Belgialainen pelilehti Chief on Eurogamerin mukaan saanut tietoonsa, että Heavy Rain liittyy PlayStation Movea tukevien pelien joukkoon ensi syksynä.
Pelin liikeohjauksesta on liikkunut spekulaatioita aiemminkin. Suunnittelija David Cage kertoi Gamereactorin haastattelussa, että alkujaan Heavy Rain oli tarkoitus toteuttaa Moven kaltaista liikeohjausta käyttäen, mutta tuolloin Sony oli perinteisemmän ohjauksen kannalla.
"Kaikki ideat liikeohjauksen hyödyntämiseksi hahmojen ohjauksessa ovat kuitenkin säilyneet", Cage jatkoi. "Ja nyt liikeohjain on tosiasia, joten olemme innoissamme. Harkitsemme eri vaihtoehtoja, miten voisimme hyödyntää ohjainta lähitulevaisuudessa."
Quantic Dream tai Sony ei ole toistaiseksi antanut virallista vahvistusta liikeohjauksesta, mutta mikäli Chiefin tiedoilla on mitään pohjaa, näyttää liikeohjauspäivitys todennäköiseltä.