Wasteland 3 -teosta kehittävä Inxile paljasti tammikuussa valmistautuvansa samalla uutta projektia varten. Tämä ei kuitenkaan näyttäisi olevan vielä tarpeeksi, sillä studio on kasvanut merkittävästi viimeisten kuukausien aikana. Syykin on nyt selvillä, sillä tiimi on vahvistanut työstävänsä samaan aikaan kahta projektia.
Myös toinen teos on roolipeli. Asian vahvisti Brian Fargo Twitterissä, kun käyttäjä kysyi lisätietoja studion tuotoksista sekä toiveista.
"We are working on wonderful new RPG's, it's too bad they take so long to make."
Inxile on toistaiseksi vahvistanut virallisesti vain yhden projektin, joten Fargo täsmensi uuden kehitystyön olevan vasta täysin alkutekijöissään.
"I should probably clarify that our second RPG is in the infancy of pre production."
Toistaiseksi kummankaan teoksen julkaisuaikataulu ei ole tiedossa. Todennäköisesti ensimmäisen pariin päästään noin 2022 ja seuraavan muutamaa vuotta myöhemmin.