Strategy Analytics -firman julkaisema tuore raportti listaa PS3:n maailmanlaajuisen kannan noin puoli miljoonaa yksikköä Xbox 360:a suuremmaksi, tipauttaen Microsoftin konsolin kolmannelle sijalle, pleikan ja Wiin alapuolelle.
Wii säilyttää edelleenkin ykköspaikkansa 75,5 miljoonalla myydyllä yksiköllä, kun taas PS3 oli vuoden 2010 lopussa myynyt 43,4 miljoonaa. Kolmanteen paikkaan nyt siirretty Xbox 360 on myynyt "vain" 42,9 miljoonaa kappaletta. Microsoft syyttää tilanteesta Xboxin heikkoa tukea Euroopassa ja Aasiassa, joka toimii riippakivenä tämän globaalille menestykselle.
Strategy Analyticsin raportin kirjoittaja, Jia Wu toteaa että vaikka Kinect on nostanut Xbox 360:n myyntiä, konsolin myynnit USA:n ulkopuolella ovat jatkuva pettymys. Globaali kiinnostus PS3:a kohtaan on ohittanut Microsoftin konsolin jo kahtena vuonna, ja tämän trendin Wu olettaa jatkuvan tulevina vuosina.
Vaikka PS3:n oletetaan pitävän paikkansa ainakin seuraavan vuoden ja lähestyvän alamäessä olevaa Wiitä, raportti näkee myös valoa Microsoftin tunnelin päässä, jos nämä vain keskittyvät enemmän Kinectiin ja liikkeentunnistusteknologiaan jonka relevanssi kasvaa "älykotien aikakautena".
Aiheesta uutisoi Gamasutra.