Zero Point kehittää yhteisörahalla

AAA-luokan indiepeli tulossa
Kirjoittaja: Mika Sorvari
Julkaistu 2011-04-18

Tanskalaisen Zero Point Softwaren Kenneth Andersen kertoi tuoreeltaan GI:lle siitä kuinka yhteisörahoitus on toiminut heille.

Andersen kertoi haastattelussa, että yhtiö on pystynyt kehittelemään peliä - jonka pitäisi olla trilogian ensimmäinen osa - ilman julkaisijoiden rahoitusta. Julkaisijat päätettiin hylätä kun selvisi että Zero Pointin olisi pitänyt luopua kaikista oikeuksista peliinsä, ja antaa vielä suurin osa voitoista julkaisijalle, Andersen sadattelee.

Uuden strategian mukaan pelaajayhteisö saa esitilata pelin vuosia ennen kuin se on valmistunutkaan, ja näin yhtiö saa rahaa kehittelytyöhön. Tarjolla ovat 48,75 taalaa maksava Spearhead jolla saa (aikanaan) koko trilogian, tai 31,25 dollaria kustantava Frontline, jolla saa vain ensimmäisen osan. Näistä ensimmäinen on tähän mennessä kelvannut 2000 asiakkaalle, ja jälkimmäinen kahdelle sadalle. Tämä nostaa Zero Pointin keräämän summan yli 125 000 dollariin.

Kehittely alkoi 2006 eikä julkaisupäivää ole annettu. Peliä kuvaillaan AAA-luokan scifi-toimintaseikkailuksi. Se kehitellään ensin PC:lle, ja mahdollisesti myöhemmin Xbox 360:lle ja PS3:lle.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin