Battle.net saa ensimmäisen ison päivityksensä vuosiin

Muutoksia tulossa
Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2021-01-18

Blizzard Entertainment on ilmoittanut, että Battle.net (PC-pelien jakelualusta, kauppapaikka ja sosiaalinen kohtaamismesta) saa ensimmäisen ison päivityksensä vuosiin. Uusi versio on jo betavaiheessa, ja pian se on totta maailmanlaajuisesti.

Luonnollisesti ulkonäkö muokataan uusiksi, ja sen ohella käytettävyys paranee, kun muun muassa omiin parhaimpiin peleihin pääsee helpommin käsiksi. Niin ikään uutisille ja pelisisällölle on aiempaa isompi tila.

Sosiaalisessa osuudessa näkee aiempaa paremmin, mitä kaverit puuhaavat. Käytettävyyttä muokataan siten, että käyttö onnistuu mukavasti tarvittaessa pelkällä näppäimistöllä ja niin edelleen.

Päivitys saadaan ensin linjoille Pohjois-Amerikassa, ja myöhemmin muualla maailmassa. Sekin tehtiin selväksi, ja kyseessä on vasta se ensimmäinen päivitys, ja ajan kuluessa uusia ominaisuuksia lisätään enemmänkin.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin