Turn 10:n Dan Greenawalt on kertonut Forzan verkkosivuilla ettei Forza Motorsport 4:ssä tulla näkemään Porschen autoja laisinkaan. Tilanne johtuu siitä, että EA:lla on yksinoikeussopimus autovalmistajan kanssa näiden käytöstä videopeleissä, eikä pelijätti ole tällä kertaa solidaarisella tuulella.
"Vaikka Forza Motorsport 4:ssä tulee olemaan RUF:n autoja, Porscheja siihen ei tule. Kuten monet tietävätkin, on Porsche-lisenssi ollut meidän saatavillamme sarjan alusta alkaen ainoastaan EA:n kanssa tehdyn sopimuksen kautta," Greenawalt kertoi.
"Forza 3:ssa meillä oli 35 erilaista mallia Porschelta, koska tarjouduimme tekemään yhteistyötä EA:n kanssa. Tarkoituksemme oli tuoda Forza 4:ään vielä enemmän Porscheja, mutta tällä kertaa EA ei nähnyt hyväksi tehdä yhteistyötä kanssamme. Olemme viimeisen 18 kuukauden aikana pyytäneet EA:ta harkitsemaan päätöstään uudestaan useita kertoja, ja hakeneet tukea useilta vaikutusvaltaisilta hahmoilta pelialalla, mutta tämä ei ole johtanut mihinkään."
Greenawalt ei kuitenkaan lähde polttamaan siltoja, vaan toivoo yhteistyön vielä joskus onnistuvan. Samalla hän toki muistuttaa EA:ta siitä kuinka Forza-sarjalla on ollut yksinoikeus Ferrareihin, jota he ovat auliisti jakaneet muiden kanssa kaikkien hyödyksi.
"Olen kovin pahoillani tästä," Greenawalt toteaa, "Fanien ei pitäisi joutua ajattelemaan tällaisia asioita. Teidän pitäisi saada ajaa Porscheilla ja Ferrareilla rakastamissanne peleissä. Porsche tekee hienoja autoja, ja olen pahoillani ettemme saaneet niitä Forza 4:ään."