New York Times on julkaissut jokseenkin arvostelevan artikkelin siitä, kuinka peliyhtiöt USA:ssa käyttävät hyödykseen useita toisia teollisuudenhaaroja varten 1950- ja 1960-luvuilla luotuja verohelpotuksia.
Artikkeli nostaa esiin erityisesti EA:n, joka teki viimeisen viiden vuoden aikana ilmoituksensa mukaan 1,2 miljardia dollaria voittoja. USA:n kepeän yritysveron alla tämä olisi tarkoittanut 420 miljoonan dollarin pottia verovirastolle, mutta EA ilmoittaa maksaneensa vain 98 miljoonaa.
Tämä on mahdollista lukuisten kirjanpidollisten temppujen avulla, ja EA on muun muassa hankkinut vähennyksiä ilmoittamalla käyttäneensä 6 miljardia ohjelmistokehitykseen, sekä kymmeniä miljoonia tutkimukseen ja kehitykseen. EA on myös aina ollut äänekäs valtion tukien puolustaja.
Raportissa mainitaan toki, että nämä samat helpotukset ovat myös muiden teollisuudenhaarojen käytössä Yhdysvalloissa.