Animaatioelokuvien Ice Age, Rio ja Robots takana oleva Blue Sky Studios sulkee ovensa huhtikuussa. Disneyn päätös studion taipaleen päättymisestä tarkoittaa noin 450 irtisanomista.
Deadline kuitenkin kertoo, että Disney etsii parhaillaan ainakin osalle tekijöistä uusia tehtäviä yhtiön sisältä.
Ratkaisua perustellaan koronaviruksen aiheuttamalla taloustilanteella. Deadlinelle annetussa haastattelussa korostetaan nykytilanteen vaativan monien asioiden pohdintaa, jotta tulovirtojen pieneneminen saadaan paikattua.
"Given the current economic realities, after much consideration and evaluation, we have made the difficult decision to close filmmaking operations at Blue Sky Studios."
Ratkaisu on valitettava, sillä Blue Sky Studios perustettiin jo vuonna 1987, minkä jälkeen se on luonut useita klassikkoanimaatioita. Studion viimeiseksi teokseksi jäi vuonna 2019 ilmestynyt Vakoojat valepuvuissa (Spies in Disguise), jossa oli mukana muun muassa Will Smith ja Tom Holland.