Playstation 3 myy Euroopassa

Näin kertovat Nintendon tilastot
Kirjoittaja: Kimmo Pukkila
Julkaistu 2011-10-28

Playstation 3 on tällä hetkellä parhaiten myyvä nykykonsoli Euroopassa. Sitä on myyty tämän vuoden aikana lähes kolme miljoonaa yksikköä, kun taas Xbox 360:n ja Wiin saldo on noin kaksi miljoonaa. Se on myös ainoa, joka on onnistunut kasvattamaan myyntitahtiaan viime vuodesta.

Luvut ovat peräisin jokseenkin harvinaiselta lähteeltä, Nintendolta, joka on kerännyt paitsi oman konsolinsa myös kilpailijoidensa myyntidataa itsenäisten tutkimusyhtiöiden avustuksella. Datan tukemana yhtiö pohtii muun muassa menestystään tulevilla joulumarkkinoilla.

"Katsoessa kumulatiivista myynnin muutosta vuoden alusta, PS3:n myynnit ylittävät viime vuoden vastaavat, mutta Wiin myynnit ovat laskeneet vuodentakaiseen verrattuna", Nintendo-pomo Saturo Iwata kirjoittaa.

"Xbox 360 myy hyvin Yhdysvalloissa, mutta Euroopassa ei ole juuri muutosta tapahtunut viime vuodesta."

Tavallisesti Euroopasta ei saada kovin tarkkoja tilastoja konsolien myynneistä johtuen eri maiden poikkeavista mittauskäytännöistä.

Kyllä kelpaa. Vaikean alun jälkeen PS3 on parannellut asemiaan vuosi vuodelta. Varsinaisena käännekohtana toimi halvemman Slim-mallin julkaisu syksyllä 2009.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin