Microsoft on vihjaillut hyvän tovin uudesta tilaisuudesta, jossa olisi aiheena Windowsin tulevaisuus. Nyt sitten maailmalle on päässyt vuotamaan jo ennakkoon tietoja Windows 11 -käyttöjärjestelmästä, joka julkistettaneen 24. kesäkuuta.
The Vergen Tom Warrenin mukaan tulossa on päivitetty aloitusvalikko, johon voi kiinnittää sovelluksia ja viimeaikaisia tiedostoja. Linjana tuntuu olevan käytön yksinkertaistaminen verrattuna nykyiseen Windows 10 -käyttöjärjestelmään.
Uudella käyttöliittymällä on nykyistä pyöreämmät reunat ja uusi ulkonäkö. Näin ollen kannattaa varautua siihen, että näkymä muuttuu isolla kädellä. Windows Widgets tekee paluun, mikä mahdollistaa ison tietomäärän esittämisen kerralla ilman tarvetta aukoa useita sovelluksia samaan aikaan.
Vuodossa ei ole mainintaa parannellusta Microsoft Storesta, mutta tulossa näyttää olevan aiempaa parempi yhteensopivuus Xboxin kanssa. Windows 11 sisältää Xbox-sovelluksen itsessään, joten pääsy muun muassa Xbox Game Passiin on aiempaa helpompaa.
Kyse on huhuiluista, joten tietoihin kannattaa suhtautua terveellä epäluulolla. Se oikea Windows-tapahtuma alkaa 24. kesäkuuta klo 18:00 täällä.