Koronaviruksen jylläys pakotti elokuva-alan suuriin muutoksiin, kun ihmiset eivät enää päässeet perinteisesti elokuvateattereihin. Ratkaisuna oli siirtää ensi-illat digitaalisiin seuoratoistopalveluihin, mutta ilmeisesti sekään ei ole ollut ihan ongelmatonta. Esimerkiksi useita Disneyn odotettuja elokuvia on julkaistu Disney+ -palvelussa, ja hiljan myös elokuvateattereissa Disney+ -levityksen lisäksi.
Kysymysmerkki on tietenkin ollut, palaavatko elokuvayhtiöt nyt hiljalleen takaisin vanhaan malliin, vai onko suoratoistoensi-iltakäytäntö tullut jäädäkseen. Näyttää siltä, että paluu entiseen on edessä. Disney on virallisesti ilmoittanut, että sen loput vuoden 2021 elokuvat nähdään ensin nimenomaan elokuvateatterissa.
Yksi syy ratkaisulle on varmaankin se, että Black Widow -näyttelijä Scarlett Johansson on tällä hetkellä oikeudessa Disneyn kanssa maksamatta jääneistä palkkioista liittyen juurikin julkaisuun samanaikaisesti niin elokuvateattereissa kuin Disney+ -palvelussakin.
Kiitokset, CNN