Tämän kaiken DICE oppi Battlefield 2042:n betailusta

Orbitalin tankkien määrää on lisätty, ja lähellä olevasta kranaatista näkee nyt varoituksen.
Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2021-10-21

Battlefield 2042 julkaistaan 19. marraskuuta, mutta jo nyt on linjoilla pidetty avointa betailua. Ongelmia on esiintynyt, kuten tietysti oli odotettavissakin. EA ja DICE ovat ottaneet opikseen, ja tästä kerrotaan uudessa blogissa.

Esimerkiksi Orbitalin tankkien lukumäärää on kasvatettu uuden polven konsoleilla ja PC:llä nykyisestä neljästä kahdeksaan, ja lisäksi lähellä olevasta kranaatista varoittava Grenade Indicator on nyt mukana. Niin ikään lähtö- ja sisääntuloanimaatioita on lyhennetty, eivätkä hissit enää käyttäydy kummallisesti.

Sekin tehtiin jälleen selväksi, ettei beta edusta sitä, mitä lopullinen peli tulee olemaan. Iso karttanäkymä puuttui betassa, mutta sen saa näkyviin painamalla M-nappia PC:llä. Kommunikointi alustojen kesken on tulossa ensi kertaa konsoleille, joskin tekstimuodossa chattaillen.

Lue lisää täältä.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin