Tietojen mukaan Xbox työstää Wu-Tang Clanin kanssa toimintaroolipeliä

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2021-10-26

nVidia joutui syyskuussa massiivisen tietovuodon kohteeksi, ja samalla paljastui useita varsin messeviä pelejä. Suurin osa vaikutti tekaistuilta, kun taas jotkut ovat myöhemmin varmistuneet tosiksi. Project Shaolin kuului niihin varmistamattomiin peleihin, mutta nyt sitten useassa paikassa (kuten Windows Centralissa) ollaan sitä mieltä, että peli on ihan todellinen.

Peliä kehittäisi Brass Lion Entertainment. Kyseessä on melko uusi studio, ja sen taustalla on muun muassa Falloutin, Mass Effectin ja Sleeping Dogsin veteraaneja. Tulossa olisi kolmannen persoonan toimintaroolipeliä, jota voisi pelata enimmillään neljä pelaajaa yhtä aikaa co-op-hengessä. Ulkoisesti suunnittelu olisi viileää animea, ja soundtrackin tekisi hip hopin kova nimi Wu-Tang Clan.

Project Shaolin on kehityksessä yhdessä Microsoftin kanssa, joten peli on varmaankin tulossa heti julkaisussaan Xbox Game Passiin.

Jäämme odottelemaan virallista julkistusta.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin