Microsoftin talousvuosi on 1. heinäkuuta aina 30. kesäkuuta saakka. Näin ollen se ensimmäinen neljännes päättyi 30. syyskuuta. On siis aika kertoa talouslukuja, jotka ovatkin ihan mukavat. Tuottoa kertyi 45,3 miljardia dollaria, ja puhdasta tuloa saatiin taloon 20,5 miljardia dollaria.
Eniten tuottoa kertyi pilvipalveluista, Officesta ja palvelimista. Windowsista saatavat tuotot nousivat nekin 10% edellisen vuosineljänneksen aikana huolimatta PC-markkinoiden kaikenlaisista saatavuusongelmista. Microsoft odottaa saavansa vieläkin paremman tuloksen seuraavalla vuosineljänneksellä. Toimitusjohtaja Satya Nadellan mukaan PC on tärkeämpi kuin koskaan aiemmin.
"The PC will be more critical than ever. There has been a structural shift in PC demand emerging from this pandemic."
Microsoft kertoi senkin, että Xbox Series X (ja S) -konsoleita toimitettiin maailmalle odotettua enemmän, ja kysyntä ylitti tarjonnan. Laitemyyntien tuotot olivat 166% verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan, ja pelialalta saadut tuotot kasvoivat 16% lukemaan 3,6 miljardia dollaria.
Xbox Game Passin lukemia ei kerrottu. Syynä varmaankin se, ettei asetettua tavoitetta 47,8% kasvulle ole saavutettu vuonna 2021. Lukema on "vain" 37,5%.
Kiitokset, DomsPlaying