Horizon Forbidden West sisältää aiempaa mielenkiintoisempia pahiksia

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2021-11-09

Muutama viikko sitten Sony ja Guerrilla Games julkaisivat mittavan blogin tulossa olevan Horizon Forbidden Westin maailman tutkimisesta ja pelin taistelumekaniikasta. Asiasta uutisoi myös Gamereactor. Nyt on tullut aika ottaa suurennuslasin alle ne pelin pahikset eli robottiset dinosaurukset.

Playstation Blogissa tähdennetään jälleen, että dinoja on tällä kertaa monipuolisemmin erilaisia kuin aiemmin. Lisäksi oliot käyttäytyvät kuin niiden olettaisi tekevän oikeassa ekosysteemissä.

Tietenkin pahikset hyökkäävät eri tavoilla, mikä tekee pelin taisteluista monipuolisempia. Olioiden mielentilaa pystyy ennakoimaan niiden päästämistä äänistä. Elikkoa ohjastaessa voi päättää, onko luvassa hyökkäystä vai puolustusta käytöksen puolesta. Lisäksi elikkoa voi seurata niiden etsiessä salaisia paikkoja.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin