Noita-pelipäivä Tampereen Vapriikissa lauantaina 20. marraskuuta

Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2021-11-16

Kotimaisen Nolla Gamesin peli Noita julkaistiin 15. lokakuuta 2020 PC:lle, ja Gamereactorin arvion voi lukea täältä. Teos voitti myös vuoden 2020 The Finnish Game Awardsin parhaan kotimaisen pelin palkinnon.

Juhlan kunniaksi Noita on keskiössä Tampreen Vapriikin Pelimuseossa, jossa on esillä pienoisnäyttely Noita - Peli-idean pitkä matka. Lauantaina 20.11. Vapriikissa voi tavata pelin tekijöitä, tutustua näyttelyyn sekä osallistua työpajoihin. Museoravintola Valssissa kuullaan pelin musiikkia Niilo Takalaisen ja Joonas Turnerin esittämänä kello 17.

Vapriikin auditorion ohjelmat nähdään suoratoistona Pelimuseon Twitchissä. Noita-päivän ohjelmaan pääsee mukaan ostamalla Vapriikin normaalin pääsylipun.

Päivän ohjelma on seuraava.

Klo 11-14 Työpajassa askarrellaan oma heijastin Noidan hahmojen innoittamana. Pajan ohjaa Outi Virtanen.

Klo 13-15 Haastattelu Noita-pelin tekijöiden kanssa. Näyttelyn kuraattori Annakaisa Kultima haastattelee Arvi Teikaria, Olli Harjolaa, Petri Purhoa ja Antti Tiihosta.

Klo 15-16 Noita-pelin taituri Letaali taikoo tiensä Noita-pelin läpi livenä. Entä miten sujuu Akateemisten pelaajien Blind Run? Kuraattori Riina Ojanen haastattelee.

klo 16 Opastus Noita-näyttelyyn kuraattori Annakaisa Kultiman kanssa.

Klo 17 Musiikkia Noidan maailmasta! From Grotto, Niilo Takalainen sekä Joonas Turner soittavat säveltämäänsä Noita-pelin musiikkia Vapriikin ravintolassa. Keikalla uidaan mysteerisistä maailmoista vieläkin mysteerisimpiin maailmoihin. Tule, koe ja tiedä! Keikan aikana yksi Noita-pelin tekijöistä Olli Harjola loihtii visuaalisia teoksia Vapriikin ravintolan kankaalle. Keikan kesto 45 min. Paikka: Vapriikin ravintola.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin