Tarinavetoisista peleistään tunnettu Quantic Dream kehittää tällä hetkellä peliä Star Wars Eclipse, jonka julkaisun odotetaan olevan vielä vuosien päässä. Julkistus tapahtui viime vuoden joulukuussa The Game Awards -gaalassa, ja huhumylly jauhaa tietenkin jo villisti.
Viime vuoden joulukuussa uutisoitiin, että huhuilija Tom Hendersonin mukaan Quantic Dreamilla olisi vaikeuksia rekrytoida työvoimaa firman saamien syytösten seurauksena. Nyt sitten AccountNGT osaa sanoa, että myös kunnianhimo aiheuttaa ongelmia.
Star Wars Eclipsessa pitäisi olla paljon enemmän niin sanottuja NPC-hahmoja kuin firman aiemmissa peleissä, ja samaan aikaan peli tapahtuisi avoimessa maailmassa. Moinen vaatii runsaasti muokkauksia studion omaan pelimoottoriin, jota on käytetty esimerkiksi pelissä Detroit: Become Human. Niin ikään aikeena on saada mukaan paljon räjähtävää toimintaa. Innoituksen lähteiksi mainitaan Star Wars Jedi: Fallen Order ja The Last of Us.
Kyse on tietenkin vain huhuista. Lisäksi projekti on vielä kovin varhaisessa vaiheessa, joten pelin lopullinen muoto tuskin on vielä täysin selvillä tekijöille itselleenkään.