Until Dawn -pelistä muistettava Supermassive Games on tällä hetkellä työn touhussa varsinkin The Dark Pictures -pelien parissa. VGC tietää kuitenkin kertoa, että studiolla on työn alla vielä muutakin.
Huhun mukaan Until Dawnista olisi työn alla kokonaan uusiksi tehty remake-versio, tai sitten saman pelin tuunattu remasterointi. Lisäksi kehityksessä olisi kokonaan uusi peli nimeltä The Quarry. Samalla maailmalle pääsi pelin logo, jonka voi katsoa alta täällä Gamereactorissa. Julkaisijana toimisi 2K Games, ja julkaisu tapahtuisi vielä kuluvan vuoden aikana.