Tokyo Game Show 2022 tekee paluun fyysisenä tapahtumana

Koronaviruksen jylläys on päättymässä.
Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2022-03-02

Koronaviruksen jylläyksen vuoksi erilaisia tapahtumia ei ole juuri järjestetty viimeiseen kahteen vuoteen. Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Muun muassa Suomen koronarajoitukset käytännössä päättyivät eilen 1. maaliskuuta.

Tokyo Game Show 2022 pidetään 15.-18. syyskuuta Japanin Chiban Makuhari Messessa, ja kyseessä on oleva perinteinen fyysinen tapahtuma. Ensimmäiset kaksi päivää ovat vain medialle, ja muille ovet avautuvat sitten 17.-18. päivä. Lippuja on myynnissä rajallinen määrä. Vuonna 2020 Tokyo Game Show pidettiin virtuaalisena, ja vuonna 2021 sekä pienelle piirille paikan päällä että muille verkossa.

Gematsun mukaan teemana on "Nothing Stops Gaming", eli videopelaamista ei pysäytä mikään. Lehdistötiedotteen mukaan luvassa on verkko-ohjelmia, ilmaisia pelattavia demoja, suoratoistettuja tilaisuuksia, virtuaalinen kierros ja niin edelleen. Lähetyksistä tulee olemaan tarjolla myös englanniksi tulkattu versio.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin