Sekä Playstation 5- että Xbox Series X -konsoleita on ollut lähes mahdotonta ostaa pelkästään kauppaan kävelemällä. Digitaalisissa jakelukanavissa on ollut pitkät jonot, on nähty suorastaan lottoon viittaavia ratkaisuja. Lisäksi trokarit ovat haalineet laitteita paljon.
Tämä tarkoittaa, että kyse on ollut enemmän siitä, kumpi pystyy toimittamaan enemmän konsoleita Playstationin ja Xboxin välillä. Tähän asti Sony on onnistunut tässä paremmin, ja vaikka Sony onkin jäänyt toiseksi joillakin markkina-alueilla, niin tähän mennessä he eivät ole myyneet vähemmän konsoleita yhden kuukauden aikana Euroopassa. Paitsi nyt.
Gameindustryn pomo Christopher Dring julkaisi Twitterissä tietoa aiheesta.
- Takana on upea pelikuukausi. Konsolimyynneissä on edelleen haasteita. Playstation 5:n varastotilanne tarkoitti sitä, että myyntiseurannan mukaan Xboxin Series-konsolit myivät ensimmäistä kertaa enemmän kuin Playstation 5 -laitteet.
Sony tiedotti viime kuussa, että he olivat ennustaneet laskua Playstation 5 -konsolien myynnissä, puolijohteiden vajauksen vuoksi. Tämä ei näytä vaikuttaneen Microsoftiin yhtä pahasti, koska heillä on myös Xbox Series S -malli, mutta heilläkin on vaikeuksia. Eikä Venäjän sota Ukrainaa vastaan helpota myöskään tilannetta.