Blizzard on julkaissut neljännesvuosittaisen bloginsa koskien Diabloa. Mittavassa tekstissä selviää muun muassa se, että tällä kertaa Sanctuary on ensimmäistä kertaa pelisarjan historiassa jaettu. Mukana on viisi erillistä pelialuetta. "Lead exterior artist" Matt McDaid kertoo, että jokaisella alueella on teemaan sopivia vaaroja.
Diablo IV:ssä tulee olemaan yli 150 satunnaisesti muodostunutta luolastoa. Blizzard onkin luonut järjestelmän "tile-sets", jonka avulla kehittäjät voivat luoda ympäristöjä, joita voi käyttää joustavasti monessa eri paikassa samaan aikaan. Näin jokainen luolasto tuntuu omanlaiseltaan.
