Videopelien digitaalisen jakelun osuus on kasvanut vuosi vuodelta, ja varsinkin Xboxilla määrä on merkittävä. Playstation tulee kuitenkin perässä, ja näin ollen fyysisissä peleissä ei enää liiku samalla tavalla rahaa kuin silloin joskus ennen. Tällä on tietenkin seurauksia.
Axiosin mukaan Sony irtisanoo melkein 90 työntekijää markkinointi- ja myyntipuolelta Pohjois-Amerikassa. Edelleen raportin mukaan tämä vihjaa suunnanmuutoksesta, jossa markkinointi tapahtuu enemmän suoraan kuluttajille ja vähemmän fyysisten pelien jälleenmyyjille. Samalla palkataan lisää väkeä kuukausimaksullisten palvelujen pariin. Lisäksi tiedetään, että Sony keskittyy jatkossa enemmän live service -menoon.
Sonylla on siis tapahtumassa muutos.
Kiitokset, Games Industry