Matthew McConaughey kieltäytyi 14,5 miljoonan dollarin palkkapussista

Ei halunnut tulla tunnetuksi sinä paidattomana kundina.
Kirjoittaja: Markus Hirsilä
Julkaistu 2022-04-10

Nykyisin Matthew McConaughey kuuluu Hollywoodin kermaan, mutta hänen uransa alku ei ollut yhtä mahtava. Gary Vaynerchuk haastatteli näyttelijää TikTokissa, ja asiasta raportoi Screen Rant. McConaughey kertoi rahakkaasta tarjouksesta, josta hän kuitenkin kieltäytyi.

Syynä oli se, että hän halusi tietoisesti kehittyä näyttelijänä, eikä jämähtää vain yhteen tiettyyn muottiin. Nimensä googlatessaan hän huomasi muuttuneensa paidattomaksi kundiksi ("rom-com shirtless guy"). Näyttelijä ei häpeä tätä, mutta se oli omiaan estämään häntä saamasta muita rooleja. Ja töitä piti silti tehdä.

McConaughey suuntasi kotiinsa Texasiin ja sopi agenttinsa kanssa, että nyt riittää: romanttiset komediat ovat ohi. Seurasi 20 kuukauden työttömyysjakso huolimatta siitä, että viiden kuukauden työttömyyden jälkeen hän sai 8 miljoonan dollarin tarjouksen, joka nousi aikanaan 14,5 miljoonaan dollariin. Kyse oli juuri sellaisesta roolista, jota hän oli päättänyt välttää viimeiseen saakka. Lopulta kyseistä elokuvaa ei tehty lainkaan.

Lopulta Matthew McConaughey alkoi taas saamaan töitä, ja voitti Oscarin elokuvasta Dallas Buyers Club, ja samana vuonna kaksi Emmy-palkintoa sarjasta True Detective.

On siis todettava, että riskinotto ja siitä seurannut pitkä työttömyysjakso kannattivat.

Lisää luettavaa ja kuvia löydät Gamereactor.fi

Takaisin