Kaakkois-Aasian maissa, ja varsinkin Filippiineillä (ja sitä ennen Bruneissa, Malesiassa, Taiwanissa ja Vietnamissa) jäädään ainakin toistaiseksi ilman Uncharted-elokuvaa. Raina on kielletty siksi, että siinä vilahtaa kuva Etelä-Kiinan merialueesta erikoisine rajoineen.
Kohtaus kestää ruudulla kaksi sekuntia, jossa kuitenkin kiistanalaiset alueet on merkitty Kiinalle kuuluviksi. Vuonna 2019 nämä alueet oli merkitty Kiinaan kuuluviksi elokuvassa Abominable, ja vielä vuonna 2021 Netflixin sarjassa Pine Gap. Myös nämä teokset kiellettiin tai poistettiin.
Rajakiistat ovat siis iso juttu Euroopan ohella myös Aasiassa.
Kiitokset, Philippine Times